West Coast Swing 101 – Beginners Intensive 20.4.2013

Jätä kommentti

West Coast Swing 101 Beginner Intensive, Tampere 20.4.2013

West Coast Swing 101 Beginners Intensive
Tampereella la 20.4.2013

Ota haltuun west coast swingin perusteet
– yhdessä päivässä!

Intensiivipäivän aikana tutustut west coast swingin ominaisimpiin ja lajikeskeisimpiin perusasioihin sekä lisäät repertuaariisi cooleja, mutta iisisti tanssilattialla toteutettavia mooveja.

101-päivä on vastauksemme sinulle, joka et pääse osallistumaan viikoittaisiin ryhmävalmennuksiin tai kaipaat pidempikestoista ohjausta oppimisesi tueksi.

Intensiivipäivä lähtee liikkeelle lajin perusteista ja etenee hyvässä tahdissa ryhmän mukaan. Voit olla aloittava tanssija, uuteen lajiin (tai rooliin) tutustuja tai osaamisesi tueksi kertausta kaipaava tanssija.

(c) Anu Lehikoinen


Tapahtumaan tullaksesi et tarvitse omaa paria. Tunneilla on ohjattu parinvaihto, josta voit halutessasi olla aika-ajoin sivussa oman parisi kanssa. Parin kanssa ilmoittautuvat pääsevät kuitenkin varmemmin mukaan tapahtumaan, sillä pyrimme pitämään tapahtumassa säällisen viejä-seuraaja-suhteen, jotta kaikki pääsevät treenaamaan tasapuolisesti.

Mitä on west coast swing?
Annamme videonäytteiden puhua puolestaan. Näissä videoissa maailman huipputanssijoiden tanssimana näyttäytyy se west coast swing, josta me pidämme:

http://www.youtube.com/watch?v=GCk16lLZ6Z8

http://www.youtube.com/watch?v=NQvplKLZ_Ow

Opettajat
Mia Helin ja Rake Salo

http://rytmipolku.com/west-coast-swing/about-mia-rake-tuire-markus-kristiina-hannu/

Opetus on suomeksi.

Aikataulu
Lauantai 20.4.2013
Klo 11-16, Tunteja, sis. taukoja sekä yksi pidempi ruokatauko (30 min)
Klo 18-19, Mahdollinen yhteisillallinen
Klo 19.30, Tanssibileet

Hinnat
30 euroa/henkilö (sis. alv)

Maksuaika tapahtumavahvistuksen jälkeen on 10 pv.

Tapahtumapaikat

Kaikki tapahtumapaikat kartalla: http://goo.gl/maps/KSyWl

Päivän kurssi:
- Tampereen yhteiskoulun lukio, iso sali, Hallituskatu 32, Tampereen keskusta
- Salissa on puulattia.

Bileet:
- Ravintola Gloria, Hämeenkatu 24, Tampereen keskusta

Ruokailu
Päivän aikana pidetään 30 min ruokatauko, joten varaa mukaasi eväät.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on käynnissä.

>> Ilmoittautumislomakkeelle: http://tinyurl.com/wcs-101-Tampere-2013

Tanssibileet
Iltabileet tanssitaan Ravintola Gloriassa, Hämeenkatu 24

Tanssibileet ovat avoimet kaikille tanssijoille.

Organisaatio
Mukana viikonloppua järjestämässä ovat Rake Salo, Mia Helin, Hannu Ylistalo ja Kristiina Lindell.

Lisätietoja
- info (at) rytmipolku.com

Tapahtuma Facebookissa
https://www.facebook.com/events/611404555542576/

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia.

Vuodenvaihteen 2012-13 tanssibileet Gloriassa

Jätä kommentti

Nyt ei himmailla! Päinvastoin, vauhti vain kiihtyy!

Tampereen Gloriassa tanssitaan läpi vuodenvaihteen. Tule tanssimaan ja nauttimaan rennosta menosta kun sinulle sopii!

————————————————————————————————————————-

Torstai 20.12.2012 klo 19.30 Maailmanlopun bileet
MAAILMANLOPUN BILEET

Jos ennustettu maailmanloppu tulee perjantaina 21.12.2012, ovat nämä bileet viimeinen mahdollisuutesi tanssia west coast swingiä! Oletko valmis ottamaan riskin ja jättää tulematta? Gloriassa tanssitaan KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ!

Illan teema on MUSTA — miten sinä ilmennät sitä?

Basics-kurssin viimeinen eli neljäs ohjauskerta klo 18.30.

Tanssibileet jatkuvat klo 22.30 asti. Tai kunnes maailmanloppu tulee.

Facebook: https://www.facebook.com/events/236081393190059/

————————————————————————————————————————-

Keskiviikko 26.12.2012 klo 19.30 West Coast Swing Competition Night
WEST COAST SWING SOCIAL DANCE & COMPETITION NIGHT

Legendaariset ‘Tampereen uudenvuoden kisat’ ovat taas täällä! Tällä kertaa ne tanssitaan Gloriassa ja lajina on west coast swing. Kisailmoittautumiset paikan päällä. Showtime noin klo 21.

West coast swing -kisa on tuotu sääntöjen mukaiseen ympäristöön: sosiaalitanssien yhteyteen. Ilta on siis tavallinen tanssi-ilta, jonka ohjelmanumerona on kisa, johon halukkaat voivat osallistua. Tule jo ajoissa paikalle tanssimaan, lämmittelemään ja hiomaan moovisi kuntoon!

West coast swing DJ noin klo 22 asti, minkä jälkeen tanssi-ilta jatkuu discon puolella aamun pikkutunneille asti.

Facebook: https://www.facebook.com/events/520213374663096/

————————————————————————————————————————-

Torstai 27.12.2012 klo 18.30 Party Moves
WESTIE CLUB TAMPERE presents PARTY MOVES

Joulun välipäivien Westie Club Tampere tarjoilee tanssijoille maksuttoman Party Moves -tunnin klo 18.30. Wcs-perusteiden tuntemus helpottaa materiaalin oppimista ja omaksumista. Osallistuaksesi tunnille et tarvitse paria. Tunnille ei ole ennakkoilmoittautumista.

Tanssibileet jatkuvat klo 22.30 asti.

Facebook: https://www.facebook.com/events/389786034434956/

————————————————————————————————————————-

Torstai 3.1.2013 klo 19.30 West Coast Swing Year 2013 Opening Party
WEST COAST SWING YEAR 2013 OPENING PARTY

Vuosi on vaihtunut ja uudet maagiset luvut ovat yksi ja kolme. Tästä vuodesta tulee mahtava! Aloita vuosi puhtaalta pöydältä ja tule ottamaan ensituntumaa uuteen tanssivuoteen 2013. Tämä on Sinun vuotesi!

Illan teema on VALKOINEN — miten sinä ilmennät sitä?

Tanssibileet jatkuvat klo 22.30 asti.

Facebook: https://www.facebook.com/events/394140383997562/

————————————————————————————————————————-

Tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Ikäraja K-18.

————————————————————————————————————————-

Huomaa: torstaina 10.1.2013 ei tanssibileitä Gloriassa

BILEIDEN KEVÄTKAUSI ALKAA torstaina 17.1.2013 avajaisbileillä Gloriassa. Uuden Basics-jakson ensimmäinen tunti klo 18.30 alkaen ja tanssibileet tuttuun tapaan klo 19.30 – 22.30.

Jatkoryhmät Sumeliuksella:
BeginnerPlus-tunnit keskiviikkoisin 16.1.2013 alkaen.
Intermediate ja Advanced -tunnit maanantaisin 21.1.2013 alkaen.

————————————————————————————————————————-

Ravintola Gloria
Hämeenkatu 24, Tampere
2. krs, käynti Street Barin kautta
Pysäköintitilaa mm. kadun varsilla, huomaa maksullisuus klo 20 asti.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia.

West Coast Swing Christmas Party Weekend 8. – 9.12.2012

1 kommentti

Mini Westie Weekend
WEST COAST SWING
CHRISTMAS PARTY WEEKEND

Tampere la-su 8. – 9.12.2012

LÄMMIN KIITOKSEMME KAIKILLE VIIKONLOPUN OSALLISTUJILLE!

Kuulemme mielellämme Sinun mielipiteesi viikonlopusta
>> palautelomakkeelle

West Coast Swing Christmas Party Weekend, Tampere 8. - 9.12.2012

West Coast Swing Christmas Party Weekend, Tampere 8. – 9.12.2012

West Coast Swing Christmas Party Weekend, Tampere 8. - 9.12.2012

West Coast Swing Christmas Party Weekend, Tampere 8. – 9.12.2012

Uutisia:

4.12.2012: Viikonlopun infokirje on lähtenyt osallistujille sähköpostitse.

4.12.2012: Iltabilepaikka on muuttunut! Lauantain swingit tanssitaan Swing Cellarissa, Rautatienkatu 21. Ovelta myydään lippuja à 10 e myös niille, jotka eivät osallistu päivän tunneille.

28.11.2012: Yhteisruokailun sitova ilmoittau-
tuminen on alkanut ja päättyy ti 4.12. klo 15
>> http://tinyurl.com/Yhteisruokailu-Martinassa

Rento ja kiireetön kaksipäiväinen west coast swing -tapahtuma Tampereella pari viikkoa ennen joulua.

Vietä mukava viikonloppu poissa kotihulinoista ja joulunaluskiireistä. Lahjoita aikaa itsellesi ja hyvälle olollesi ja tapaa uusia ja vanhoja tanssiystäviä!

Ohjelmassa opetustunteja lauantaina ja sunnuntaina sekä aidot west coast swing -bileet lauantai-iltana.

Tapahtumaan tullaksesi et tarvitse omaa paria. Tunneilla on ohjattu parinvaihto. Parin kanssa ilmoittautuvat pääsevät kuitenkin varmemmin mukaan tapahtumaan, sillä pyrimme pitämään tapahtumassa säällisen viejä-seuraaja-suhteen, jotta kaikki pääsevät tanssimaan tasapuolisesti.

Toivomme, että sinulla on kokemusta west coast swingistä vähintään muutaman ohjatun valmennustunnin ja tanssibileiden verran. Jos olet vielä vailla westie-kokemusta, suosittelemme osallistumaan Beginners Intensive 101 -kurssille la 3.11.2012 tai Glorian Basics-tunneille torstaisin ennen Christmas Weekendiä. Viikonlopun aikana ei järjestetä aloittavien alkeiskurssia.

Aikataulu
Lauantaina:
klo 11.30 – 12.00 Ilmoittautuminen
klo 12.00 – 16.00 Workshopit yhdessä tasoryhmässä (ei lounastaukoa)
klo 18.00 – 20.00 Yhteisillallinen Martinassa
klo 20.00 alkaen West Coast Swing Bileet

Snnuntaina:
klo 12.00 – 16.00 Workshopit kahdessa tasoryhmässä

Vahvistuneita opettajia
Hanna Tuominen
Hannu Ylistalo
Markus Mast
Mia Helin
Rake Salo
Riikka Raikko
Terhi Vuovirta
Topias Kaitila
Tuire Mast
Ville Karhunen

Hinnat
- Tapahtumalippu (sis. workshopit ja bileet): 40 euroa
- Iltabileet: 10 euroa (sisältyy tapahtumalippuun) – lippuja myydään ovella!

Early-bird-hinta on voimassa su 11.11.2012 asti: Tapahtumalippu 30 euroa.

Maksuaika on 10 päivää osallistumisvahvistuksesta.

Ilmoittautuminen
Tapahtumanlippuun sisältyvät lauantain ja sunnuntain workshopit sekä iltabileet.

Jos osallistut vain iltabileisiin, ei ilmoittautumista tarvita. Lippuja myydään ovella hintaan 10 e.

Ilmoittautuminen on käynnissä.

Ilmoittautumislomakkeelle >> http://tinyurl.com/wcs-xmas-tampere2012

Tanssibileet
Aidon tanssitapahtuman tunnuksena ovat totta kai lauantai-illan iltabileet klo 20 alkaen Swing Cellar’issa Rautatienkadulla Tampereen keskustassa. Jos et osallistu päivän tunneille, voit silti lunastaa lipun tanssibileisiin ovelta 10 euron kappalehintaan.

Ennen bileitä viihdytään yhteisessä illanvietossa Martinan West Coast Swing Buffet -illallisen äärellä klo 18 alkaen. Buffetiin on ollut (ti 4.12. päättynyt) ennakkoilmoittautuminen. Voit liittyä joukkoon ja tilata ruokasi a la carte -listalta, vaikket olisikaan ilmoittautunut. Ruokatilaukset ja -maksut jokainen hoitaa paikan päällä itse.

http://www.martina.fi/ravintolat/tampere/fi_FI/tampere/

Yhteisillallisen SITOVA ilmoittautminen on päättynyt ti 4.12. >> http://tinyurl.com/Yhteisruokailu-Martinassa

Tapahtumapaikka, tunnit
Tapahtumapaikkana on Tampereen Yhteiskoulun lukio aivan Tampereen keskustassa (Hallituskatu 32). Tapahtumapaikalla käytössäsi ovat pukuhuoneet suihkuineen ja vessoineen. Salissa on parkettilattia.

Autolla
Tapahtumapaikan pihassa on pysäköintipaikkoja.

Bussilla
Bussien risteymäkohdasta Keskustorilta on noin 10 minuutin kävely tapahtumapaikalle.

Tapahtumapaikka, yhteisruokailu
Ennen bileitä viihdytään yhteisessä illanvietossa Martinan (Rautatienkatu 21) West Coast Swing Buffet -illallisen äärellä klo 18 alkaen. Buffetiin on ollut ti 4.12. päättynyt ennakkoilmoittautuminen. Voit liittyä joukkoon ja tilata ruokasi a la carte -listalta. Ruokatilaukset ja -maksut jokainen hoitaa paikan päällä itse.

http://www.martina.fi/ravintolat/tampere/fi_FI/tampere/

Tapahtumapaikka, iltatanssit
Iltatanssit tanssitaan Swing Cellar’issa Tampereen keskustassa aivan Stockmannin takana osoitteessa Rautatienkatu 21 A klo 20 alkaen. Helpoiten löydät paikalle kun käännyt Stockmannin kulmalta kohti Tuomiokirkkoa kulkien rautatieaseman ohittavaa Rautatienkatua pääpostin kohdalle. Painaen summeria päästäksesi sisään.

Kartta
Tapahtumapaikat kartalla.

Majoitus
Viikonlopun aikana ei järjestetä lattiamajoitusta. Hotelli, hostelli tai kaverin vuodesohva kannattaa siis varata nyt heti! Tampereen keskustasta löytyy monia hyviä majoituskohteita. Tarkista myös kanta-asiakaskorttisi tarjoamat majoitusedut keskustan Scandic-, Cumulus- ja Sokos-hotelleissa, joita syysaikaan on runsaasti tarjolla.

Majoitustarjous: Cumulus Koskikatu tai Cumulus Rautatienkatu 1hh/85 euroa ja 2hh/103 euroa. Tee varauksesi suoraan hotelliin. Mainitse varauksesi yhteydessä ‘West Coast Swing’. Varaukset viikkoa ennen tapahtumaa.

Ruokailu
Workshopien aikana on lyhyitä 15 minuutin taukoja, muttei varsinaista lounastaukoa. Ruokaile siis ennen tunteja, tai varaa mukaasi eväät. Tapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta eväiden kylmäsäilytykseen tai lämmitykseen.

Tampereen keskustassa on runsaasti erilaisia ruokailuvaihtoehtoja.

Organisaatio
Tonttuina viikonloppua järjestämässä ovat Markus Mast, Tuire Mast, Rake Salo ja Mia Helin.

Lisätietoja
info (at) rytmipolku.com

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia.

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/273270622784785/

— Oikeus muutoksiin pidätetään. —

West Coast Swing Christmas Party

Jätä kommentti

Tampereella joulukuussa
SUOMEN PARAS WEST COAST SWING -PIKKUJOULU

☆ Tanssia ☆ Iloista mieltä ☆ Kavereita ☆ Hyvää fiilistä

Tervetuloa joulutunnelmaisiin tanssibileisiin
lauantaina 17.12.2011 klo 19-24.

Joulupukit ja -muorit sekä kaikki tontut suuntaavat osoitteeseen Sumeliuksenkatu 18, Tampere. Paikka on rautatieaseman vieressä aivan Tampereen keskustassa, joten juhlien päättyessä voit siirtyä mukavasti jatkoille Tampereen yöelämään.

Illan aikana luvassa paljon tanssia ja pientä ohjelmaa à la Rake&Markus&Tuire&Mia. Myös osallistujien omat ohjelmanumerot ovat lämpimästi tervetulleita: ota meihin yhteyttä (info ät rytmipolku.com).

Talo tarjoaa pientä jouluisaa naposteltavaa. Voit myös tuoda mukanasi virvokkeita ja omia tarjoilujasi.

Liput 5 euroa, vain ovelta.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/event.php?eid=121534234622899

Kauempaa tuleville suosittelemme pikaista majoituksen varaamista joko kaverin sohvalta tai keskustan hotelleista ja hostelleista. Omenan Hämeenkatu 7 sekä Dream Hostel ovat lähimmät edulliset majoituspaikat.

TERVETULOA TANSSIMAAN!

Ps. Oma tonttulakki mukaan.

Avaa kartta Google Mapsiin

West Coast Swing X-Mas Party, Sumeliuksenkatu 18

Westie Practica Weekend Tampereella la-su 1.-2.10.2011

Jätä kommentti

Rautaisannos west coast swingiä piristää ja karkoittaa alkavan syysmasennuksen!
Torju sohvaperunaisuus ja näytä väsymykselle kieltä!

Westie Practica Weekend
Tampereella la-su 1. – 2.10.2011

tarjoaa sinulle mahdollisuuden treenata west coast swingiä kahden päivän ajan saman henkisessä porukassa.

…………………………………………………..

Tanssibileet
Lauantai-iltana 1.10. tanssitaan iltabileissä klo 21-02 Spiralin mittavassa tanssisalissa (Rautatienkatu 21, kellarikerros). Lippu 5 euroa ovelta.

…………………………………………………..

Ilmoittautuminen on päättynyt

Early-bird-hinta su 18.9.2011 asti!

…………………………………………………………………………………………..

Ohjelmassa on valmennustunteja, ohjattua vapaaharjoittelua ja vapaata harjoittelua yksin, parin kanssa ja isommassa porukassa. Aiheita ovat mm. muodot, liikkuminen, musikaalisuus ja dynamiikka.

Tapahtumaan tullaksesi et tarvitse omaa paria. Treeneissä on ohjattu parinvaihto, josta voit halutessasi olla aika-ajoin sivussa oman parisi kanssa treenatessanne omaa yhteistä kohdealuettanne. Parin kanssa ilmoittautuvat pääsevät kuitenkin varmemmin mukaan tapahtumaan, sillä pyrimme pitämään tapahtumassa säällisen viejä-seuraaja-suhteen, jotta kaikki pääsevät treenaamaan tasapuolisesti.

Toivomme, että sinulla on kokemusta west coast swingistä vähintään muutaman ohjatun valmennustunnin ja tanssibileiden verran. Mikäli Weekendiin osallistuu paljon tanssijoita, voidaan ryhmä jakaa kahteen osaan riittävän treenitilan takaamiseksi. Viikonlopun aikana ei järjestetä aloittavien alkeiskurssia.

Aikataulu
Lauantaina ja sunnuntaina:
klo 11 valmennusta ja ohjattua treenausta
klo 13 lounas
klo 14 valmennusta ja ohjattua treenausta sekä kehonhuoltoa
klo 17 treenipäivä päättyy

Hinnat
- Koko viikonloppu: 35 euroa, sis. iltabileet
- Lauantain treenipäivä: 25 euroa, sis. iltabileet
- Sunnuntain treenipäivä: 20 euroa

Early-bird-hinta su 18.9.2011 asti: Koko viikonloppu: 30 euroa, sis. iltabileet

Ilmoittautuminen
Viikonloppuun voit ilmoittautua joko lauantaille ja/tai sunnuntaille. Iltabileisiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
- Ilmoittautuminen on auki!
- Ilmoittautumislomakkeelle

Tanssibileet
Yleisön pyynnöstä lauantai-iltana tanssitaan totta kai myös iltabileissä klo 21-02 Spiralin mittavassa tanssisalissa, ja sitä ennen viihdytään yhteisessä illanvietossa illallisen äärellä klo 19 alkaen.
Tanssibileisiin lipun voit lunastaa ovelta 5 euron kappalehintaan. Yhteisillalliselle on ennakkoilmoittautuminen, mutta ruokatilaukset ja -maksut jokainen hoitaa paikan päällä itse.

Tapahtumapaikka
Tapahtumapaikkana on Tanssiseura Spiralin salit Tampereen ydinkeskustassa (Rautatienkatu 21), aivan rautatieaseman vieressä.

Majoitus
Viikonlopun aikana ei järjestetä lattiamajoitusta. Hotelli, hostelli tai kaverin vuodesohva kannattaa siis varata nyt heti! Hyviä lähietäisyyden majoituskohteita ovat Omenat ja Dreamhostel. Tarkista myös kanta-asiakaskorttisi tarjoamat majoitusedut, joita syysaikaa on runsaasti tarjolla.

Ruokailu
Yhteistyökumppanimme tarjoavat jälleen lounastarjouksia tapahtuman osallistujille. Lisätietoja myöhemmin. Yhteisillallisen klo 19 paikka on kävelyetäisyydellä iltabilepaikasta Tampereen keskustassa.

Organisaatio
Mukana viikonloppua järjestämässä ovat Markus Mast, Tuire Mast ja Mia Helin.

Lisätietoja
info (at) rytmipolku.com

Nyt tupenrapinat syyslaiskuudelle! Tampereella treenataan!

West coast swingiä Kajaanissa, Turussa ja Porissa

Jätä kommentti

WEST COAST SWINGIÄ RANNIKOLLA JA SISÄMAASSA!

Mia Helin ja Rake Salo

Tampere ja Hämeenlinna ovat aktiivisia west coast swing -kaupunkeja, mutta westie-mania leviää myös muualle Suomeen. Erilaisia lyhytkursseja löydät jo nyt eri tanssileireiltä ja -tapahtumista sekä tanssiseurojen ja -koulujen opetusvalikoimasta.

Surffaile netissä etsimässä lisätietoja oman kyläsi valikoimasta, tiedustele omalta tanssiopeltasi tai kysy meiltä, ehkä me tiedämme tulevista tapahtumista sinun suunnallasi!

Valmennamme mielellämme myös muualla kuin Tampereella, joten kysy meitä vieraaksesi.

Westie-terveisin, Miau & Rake (lisätietoja: info (at) rytmipolku.com
_______________________________________________

KAJAANI

West coast swing -workshop Kajaanissa la-su 24. – 25.9.2011
Kajaanin Casamba ry:n salilla West Coast Swing Basics -kurssi, missä käydään läpi westien perusasioita ryhmän mukaan edeten, ja tanssitaan paljon. Valmentajina Mia Helin ja Rake Salo.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Timo Toivonen, http://koti.mbnet.fi/wcs/

West coast swing -tanssibileet Kajaanissa la 24.9.2011
Westie+ -bileet Casamban salilla klo 21 alkaen. Bileiden alussa wcs-taster ja illan aikana pieni sosiaalitanssidemo a la Mia&Rake. Dj Miau ja Dj Rake
Lisätietoja: Facebook-event
_______________________________________________

TURKU

West coast swing -workshop Turussa la 8.10.2011
Turku Swing Societey järjestää West Coast Swing Basics -kurssin, missä pikakerrataan aiemmin opitut westien perusteet ja sen jälkeen jatketaan westie trippiä sopivassa vauhdissa. Valmentajina Mia Helin ja Rake Salo.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Turku Swing Society

West coast swing -tanssibileet Turussa la 8.10.2011
All Westie -bileet TSS:n salilla lauantai-iltana. llan aikana pieni sosiaalitanssidemo a la Mia&Rake. Dj Miau ja Dj Rake
_______________________________________________

PORI

West coast swing -teemapäivä Porissa su 13.11.
Tanssitaivas ry järjestää West Coast Swing Basics -kurssin, jonka aikana käydään läpi tiiviissä paketissa nimenomaan west coast swingille ominaisia perusasioita, lajinomaisia kuvioita ja stailausta. Tunnella tanssitaan paljon. Valmennus etenee ryhmän taitotason mukaan. Valmentajina Mia Helin ja Markus Mast.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Tanssitaivas ry

Westie Club | Tampere kesäaikaan

Jätä kommentti

Westie Club | Tampere on kevään ajan tanssittanut kaikkia west coast swingin ystäviä joka torstai Tampereen keskustassa Ravintola Gloriassa (Hämeenkatu 24, www.gloriaravintolat.fi/tampere/).

Nyt Westie Club siirtyy kesäaikaan! Torstaiset tanssi-illat aloitetaan valoisien iltojen kunniaksi jo klo 19.30, ja tanssia jatketaan tuttuun tapaan kolmisen tuntia.

Gloriassa soi torstaisin r’n'b, elektrofunk, pop ja blues. Lisämausteina illoissa soi kaikkien musiikkilajien kuningasvetoja. Sinä päätät, mitä lajia tanssit!

Westie Club on avoin kaikille taidoista ja taustasta riippumatta.

Tule sinäkin torstaina Gloriaan (K-18) tanssimaan ja viihtymään klo 19.30 alkaen.

Info:
- Sisäänkäynti Gloria Street Barin kautta toiseen kerrokseen.
- Maksuton sisäänpääsy.
- Ei narikkaa, joten tuo vetimesi ravintolasaliin asti.
- Ilahduta baarimikkoa ostoksellasi.

And dance!

Tervetuloa!

West coast swingiä Helsingissä ja Turussa

Jätä kommentti

TAMPEREEN LISÄKSI MUUALLAKIN TAPAHTUU!

HELSINKI

West coast swing -workshop Helsingissä la-su 19. – 20.2.2011
Tanssiseura Cometsin syksyn 2010 west coast swing alkeis- ja jatkoryhmän jatkotunnit Pasilan salilla. Valmentajina Mia&Rake.
Lisätietoja: minna.kumpukallio (at) comets.fi

West coast swing -tanssibileet Helsingissä la 19.2.2011
All westie -bileet Cometsin Pasilan salilla klo 21 alkaen. Bileiden alussa wcs-taster by Mia&Rake.
Lisätietoja: Facebook-event
_______________________________________________

TURKU

West coast swing -workshop Turussa la 26.3.2011
Seuratanssikerho Flying Steps järjestää west coast swing -perusteet kurssipäivän rock’n'swing-tanssijoille Flaikkareiden omalla salilla. Valmentajina Mia&Rake.
Lisätietoja: Flying Steps

_______________________________________________

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 56 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: